sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

✩NEW START✩

Päivää, eli blogi on kokenut nyt aikamoisen muutoksen ja olen poistanut melkein kaikki postaukset ;__;. Pari postausta jäi, joten älkää hämmentykö. Mutta siis blogi on nukkeblogi johon päivittelen aina kun on aihetta. Alan kirjoittaa blogia luultavasti jossain vaiheessa myös englanniksi. Yksinkertaistettuna postaus on päivitetty jälkeenpäin. Nyt kuitenkin pari avaavaa tekstiä joissa kerron harrastuksestani ja 
itsestäni.
(Niille jotka ei tiedä aloitin blogin alusta, kun alkuperäinen oli vähän, köh)


MINÄ & NUKET

Olen siis Helsingissä asuva nukkeharrastaja, tällä helkellä kokoelmistani löytyy neljä nukkea, 2 pullipia, 1 taeyang ja 1 dal (profiilit löytyy nukkeprofiilit- osiosta).
Näihin ihanuuksiin tutustuin noin pari vuotta sitten Hautedoll- nimistä nukkelehteä lueskellessani. Nyt olen harrastanut nukkeja 2011 vuoden alusta. Myös BJD- nuket ovat erittäin lähellä sydäntäni ja sellainen olisi joskus tarkoitus hankkia.


MINÄ

Olen siis jollain asteella japanisoitunut tyttö Helsingistä. Manga ja Anime jne. ovat omistautuneet vuosien varrella tärkeiksi mulle. Rakastan kaikenlaista pientä näpertelyä esim. ompelua. Virallisesti harrastan tanssia ja teatteria, mutta "epävirallisia" harrastuksiakin löytyy kuten valokuvaus. Siinä nyt jotain mitä ekana tuli mieleen. ^^

Lopuksi sitten nippelitietoa, jonka en usko olevan kovinkaan tarpeellista, mutta olkoot...

~ Olen syntynyt Irlannissa.
~ En omista sisaruksia.
~ Talossamme asustaa kaksi kissaa, joista toisen "omistan" tai siis...
~ Haluaisin peruskoulun jälkeen vaihto- oppilaaksi Japaniin.
Btw. Mut löytää pullipsuomesta neki nickillä. ;-)


Toivottavasti tykkäätte blogistani!








Ei kommentteja: